Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Perinteinen vai erilainen karjalanpaisti?

Perinteinen vai erilainen karjalanpaisti?

  • tehnyt
Erilainen karjalanpaisti

Suurimmalla osalla suomalaisista on varmaankin käsitys siitä, millaista on perinteinen karjalanpaisti. Siihenhän tulee pääasiassa lihaa, tavallisimmin nautaa ja possua. Lisäksi siinä on oltava sipulia ja ehkä hieman porkkanaa, mausteena suolaa ja kostukkeena vettä. Hyväksyttyjä ainesosia ovat myös voi ja maustepippuri. Tätä liharuokaa haudutellaan uunissa monta tuntia ja lihasta tulee herkullisen pehmeää. Erilainen karjalanpaisti saadaan, kun muutetaan tuota perinnereseptiä jollakin tavalla.

Erilainen karjalanpaisti saadaan aineksia vaihtamalla ja lisäämällä

Helpoin tapa lähteä muuttamaan karjalanpaistia on vaihtaa siihen joitakin aineksia. Voidaan lisätä vaikkapa jonkin muun eläimen lihaa. Esimerkkinä voisi olla lammas, riista, hirvi tai poro. Niillä voi korvata naudanlihan kokonaan. Toinen helppo tapa on lisätä aineksia. Sipulin ja porkkanan lisäksi mukaan voi laittaa lanttua, kyssäkaalia tai punajuurta. Muita helppoja lisäyksiä voisivat olla erilaiset mausteet. Yrttimausteet, kuten rosmariini ja minttu, sopivat hyvin lihan kanssa. Eksoottisemman maun ystävä ripauttaa mukaan chiliä ja inkivääriä.

Karjalanpaisti on suomalainen ruoka, jonka valtteja ovat perinteisesti olleet yksinkertaiset ja hyvät maut. Voi ehkä tuntua jopa pyhäinhäväistykseltä lähteä tuunaamaan perinneruuasta jotain ihan toisenlaista ruokaa. Ainakaan sitä ei saa kutsua karjalanpaistiksi, jos liha on korvattu seitanilla ja maailman ääristä kuskattuja mausteita tupruteltu runsaasti joukkoon! Mutta suomalaisuuteen kuuluu myös rohkeus ja kokeilunhalu. Älä siis pelkää tehdä tai syödä vaikka ihan uutta ruokalajia, jolle karjalanpaisti on vain inspiraation pohjana.

Ruualla saa leikkiä

Kun menee syömään ravintolaan tai kokkaa kotona vieraille, tuntuu helpolta turvautua vanhaan ja tuttuun. Se tietty annos ravintolassa on aina ollut hyvää, sitä on helppo taas tilata, ei ainakaan pety. Sen tietyn ruuan osaa varmasti tehdä, sitä uskaltaa tarjoilla vieraillekin. Syömiseen ja ruuanlaittoon voisi ottaa mukaan hieman uteliaisuutta ja leikkisyyttä. Ruoka on tärkeää, mutta ei hurjan vakavaa. Uusien makujen kokeilu voi tuottaa uusia elämyksiä.